duurivoittoinen

Toukokuu oli aurinkoa. Aivan hullun lämmin ja aivan ihania kesäpäiviä, joina olisi voinut tepastella ympäriinsä luonnossa ja syödä liikaa jäätelöä jätskikiskoista ja maata partsilla. Mutta höpsis, mä tein töitä enemmän kuin minään kuukautena niin pitkään aikaan, kun muistan. Tunnit hipoi ylärimaa ja vähän piti ottaa poiskin, kun muuten ois mennyt yli. Tahti jatkui kesäkuun puolelle, mutta kauan kaivattu kesäloma alkoi viime viikon maanantaina. Aivan ihanaa, nyt ois aikaa JA aurinkoa. Tai Suomen kesän tuntien ainakin sitä aikaa. Kesälomaa kruunasi toukokuussa ostettuun asuntoon muutto – vihdoin remontit tehty ja asunto on aivan ihana. Kun puhun kodista, mieleeni tulee vanhempieni asunto Ylöjärvellä. Se on aina koti, ihan sama mitä tapahtuu, vanhempien luona on aina koti. Mutta tämä Tikkurilan kaksiomme on vain muutaman nukutun yön jälkeen lunastanut paikkansa kotina ja aivan varmasti side lujittuu ajan myötä. Sisustaminen ja tavaroille oikeiden paikkojen löytäminen se va

Kävin tänään kiertelemässä kaupungilla ystävän kanssa.  Oon aivan haltioissani, kun joku osaa vaan höpöttää loputtomalta tuntuvalla flow'lla. Pieni kateus iskee, kun itsekin haluaisi olla hauska, kuunneltava, nokkela. En tiedä haenko mä sanaa supliikki. Mut musta on kyllä ihanaa vain kuunnella, nyökkäillä, katsella millaisella intensiteetillä joku puhuu lempiasioistaan tai asioista, jotka ärsyttää. Onneksi ihmisenä on mahdollista kasvaa ja kehittyä jatkuvasti. Tiedän, ettei mun teksti tai ajatuksenjuoksu aina ole soljuvaa ja kaunista ja terävää, enkä osaa aina reagoida hauskasti tai spontaanisti heittoihin. Haluan varmaan ikuisesti olla supliikimpi. Ekstrovertti mussa haluaa ja pystyy tutustumaan ihmiseen kuin ihmiseen. Pystyn syystä tai toisesta puhua (ja vaikka mistä) uusille ihmisille. Ja vielä enemmän jos kemiat mätsää. Mutta entäs sitten kun mut jo tuntee ja mitä jos musta tuleekin tylsä? En mä halua olla tylsä. Haluan olla semmoinen hörsyilevä, hölmö, ihana, hauska ja fiks