duurivoittoinen

Meillä jokaisella on varmasti ollut elämässämme onnen päiviä, niitä täydellisiä päiviä kun päivän päätteeksi ei voi kun kiittää ja ilakoida. Ne saattavat olla suunniteltuja, yllätyksellisiä tai aivan vahinkoja. Ne saattavat koostua pienistä tai suurista, aineellisista, muistorikkaista, rakkaista tai muuten vain upeista hetkistä tai asioista. Tai miksei täydellinen päivä voisi pitää sisällään myös jotain ikävää. En mä ole mikään määrittelemään ns. täydellistä tai onnellista päivää, joka sopii jokaisen muottiin. Mä koen, että mulla on ollut todella paljon näitä hyviä päiviä ja hetkiä. Just nyt nousee mieleen ensimmäinen koulupäivä ja se innostus, kolmosluokalla otettu kaverikuva, Koulutähti -laulukilpailun voitto vitosluokalla, ringetteharrastuksen aloitus ehkä vuonna 2001, sen uudelleen aloitus seitsemän vuoden tauon jälkeen syksyllä 2014. Muistan, kuinka ajattelin, että huikeeta kuinka oon kehittynyt ringetessä ja veskan hommissa. Muistan miten sain siskonpoikani ensimmäistä k

Vatsa täynnä pastaa ja mieli täynnä hyviä ajatuksia. Matkustin Venetsiaan viime maanantaina ja saavuin sieltä eilen. Söin liikaa pizzaa, pastaa ja jäätelöä - ilman ruokamorkkista. Ehkä se pasta jäi vähän päälle ja valmistin äsken elämäni ensimmäisen carbonarapastan. Ruoka on mielestäni tehty yhdessä nauttimista varten, mutta nyt seurassani häärivät vain läppärin näytön valo ja taustalla pyörivä telkku - ja se pasta. Tämä tässä alla. Venetsia oli mielestäni taianomaisen hurmaava, ja aion kirjoittaa siitä oman tekstin toivottavasti tässä viikonlopun aikana. Venetsiassa oli jotain menneen ajan havinaa ja rauhallisuuden tuntua, vaikka turisteja täynnähän ne pienet kadut oli. Tahaton (ja tahallinen) eksyminen toivat päiviin niitä hetkiä, joita mielestäni matkustamisessa tulisi olla enemmän - ne vievät paikkoihin, joihin ei karttojen kanssa välttämättä eksy ja lopputulos voi olla aikas timanttinen. Mulla on massiivinen ajatuspilvi pään sisällä ja se purkautunee sieltä tässä omalla aj

Kun kello pärähti soimaan 08:00, en ollut läheskään valmis nousemaan. Vitkuttelin sängyssä ensin viisitoista minuuttia, sitten vielä toisen samanlaisen. Myönnetään, etten ole aamuherääjistä parhaimpia, jos ei oikeasti ole kiire mihinkään. Kiskoin itseni pystyyn ja suihkun kautta lähden huollattamaan ripseni, ensi viikolla siihen ei olisi aikaa. Taustalla soi musiikki ja alaripsien suojalaput laitettiin paikoilleen. Tunnin ripsihuoltoaika soi minulle lisää uniminuutteja, joita niin kovasti kaipasin. Hemmottelutuokion jälkeen ripset näyttivät huikeilta ja itsevarmuus nousi taas jonnekin liian pilviin – vähän hölmöä, kun niinkin pieni asia voi tuoda tuommoisen boostauksen itselle. Kiitin ja astun aamuaurinkoon. Kävelin kotiin Lidlin kautta, koska siellä on mielestäni paras paistopiste. ”Tää aamu on hemmottelulle”, mietin ja ostin appelsiinimehua, kinkku-juusto croissantteja ja donitseja. Aamupalan jälkeen kehon valtasi saamattomuuden tunne, joten kävin pötköttämään ja

Ohikulkevat junat. Lentokenttä vain kivenheiton päässä. Leinelä tarjoaa lähdön tunnelmaa. Tanja ja niin ihanat elämänmakuiset tekstit ovat täällä taas – hyi, kuinka tuo sana oksettaakin minua, mutta antaa mennä. Mä olen aivan liian monta kertaa luvannut itselleni, että nyt mä jaksan kirjottaa tekstejä. Aiemmin mä olen kirjoittanut blogitekstejä englanniksi, mutta päädyin kotimaiseen ratkaisuun, sillä se tuntui erittäin luontevalta tässä pyörteessä. Tällä kertaa mä en yritä kikkailla mitään. Lyhyitä tai pitkiä, huonoja tai hyviä, päättömiä tai päällisiä (?) tekstejä. Joskus kirjoittaminen oli mulle tosi läheinen ja luontainen juttu, kun vuosia tuli lisää, se tuppas jäämään. Mutta nyt, täältä pesee. Lupaan kilistellä ja kippistellä milloin millekin maailman ihanuudelle tai typeryydelle. Päiväni kuluvat mm. lentämisen, matkustelun, telkun katselun, parvekestalkkaamisen, teen juomisen, kokkailun, hölmöilyn, unelmoinnin, hypettämisen, välittämisen ja tyhmän kiukuttelun parissa. Vaikka totu